Hoitoyhdistys järjesti koekalastuksen Kirkkojärvellä 17. – 19.8.2020. Koekalastus tehdään viiden vuoden välein ja sen tarkoituksena on seurata kalakannan kehitystä järvellä. Koekalastuksen vetäjänä oli Olli Ylönen, joka toimii Lounais-Suomen kalatalousalueen toiminnanjohtajana….
Kalaston rakenteen tutkimus Kiskon Kirkkojärvellä 17.–19.8. Lounais-Suomen kalatalousalueen toiminnanjohtaja Olli Ylösen johdolla suoritetaan kalatutkimus Kirkkojärven kalakannasta. Tule mukaan talkoisiin! Talkoolaisia tarvitaan kalojen irrottamiseen verkoista. Käytössä on 10 eri silmäkokoa olevaa…
Suomen merelliset vaelluskalat Suomessa esiintyviä alkuperäisiä merellisiä vaelluskaloja ovat: merilohi, meritaimen, vaellussiika, nahkiainen, vimpa ja ankerias. Merelliset vaelluskalat ovat olleet Suomessa vuosituhansien ajan rannikon ja jokivarsien väestön tärkeimpiä saalislajeja. Lohi-…
Kosken kuohujen äärellä Kiskon Kirkkojärven hoitoyhdistys järjesti opintokäynnin Kosken voimalaitokselle. Voimalaitos on 110 vuotta vanha ja on toiminut yhtäjaksoisesti sähköntuotannossa. Vuorilinnan Voima oy:n toimitusjohtaja Jukka Helkama otti hoitoyhdistyksen vastaan ja…
Kiskon Kirkkojärvi on rehevä ja matala järvi, jonka rantamaisemassa järviruoko on varsin hallitsevassa asemassa. Vanhojen 1960-luvulla painettujen peruskarttojenkin mukaan suuressa osassa Kirkkojärven ranta-alueita on ollut merkittävässä määrin vesikasvillisuutta. On ilmeistä,…
Hallinnoi suostumusta
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.