Kiskon Kirkkojärven kalastuksenvalvoja

Kiskon Kirkkojärven kalastuksenvalvoja

Kiskon Kirkkojärven hoitoyhdistyksen kalastuksenvalvoja valvoo kalastusta tehostetusti tänä kesänä. Kalastuksenvalvojana toimii metsänhoitaja Ilpo Ervasti. Hän on käynyt kalatalouden keskusliiton järjestämän kalastuksenvalvojan kurssin ja suorittanut ELY-keskuksen kalastusvalvojatutkinnon. Salon seudun kalastusalueen hallitus on valtuuttanut hänet Salon seudun kalastusalueen kalastuksenvalvojaksi vuodelle 2018. Hän toimii pääasiassa Kiskon Kirkkojärven alueella. Kalastuksenvalvoja on ELY-keskuksen valtuuttama. Hän suorittaa julkista hallintotehtävää ja on…

Kalastuksenvalvonta Kiskon Kirkkojärvellä kesällä 2018

Kalastuksenvalvonta Kiskon Kirkkojärvellä kesällä 2018

Kiskon Kirkkojärvellä suoritetaan tehostettua kalastuksenvalvontaa kuluvan kalastuskauden aikana. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaikki kalastajat noudattavat kalastuslain määräyksiä. Onkiminen yhdellä kelattomalla ongella ja pilkkiminen on sallittua ilman kalastonhoitomaksua. Mikäli uistelee yhdellä vavalla, pitää maksaa kalastonhoitomaksu. Tällöin voi kalastaa koko järven alueella. Joessa, salmessa ja kapeikossa oleva kalaväylä on pidettävä vapaana pyydyksistä. Kalatiessä sekä 200 metrin…

Kalastus

Kalastus

  Vastuullista kalastusta Kiskon Kirkkojärvellä Kalastuksen vastuullinen harrastaminen on kaikkien kalastajien yhteinen etu. Yhteisten sääntöjen noudattamiseen kuuluu myös se, että maksetuista kalastuksenhoitomaksusta ja vesialueen lupamaksuista on tositteet asianmukaisesti vesillä mukana.  Niiden, jotka ovat ikänsä puolesta vapaita kalastuksenhoitomaksuista, tulee pystyä todistamaan ikänsä. Mikäli todistusta ei ole mukana, valvoja määrää hänet käymään 7 päivän kuluessa poliisiasemalla näyttämässä…

Koekalastusraportti 2015

Koekalastusraportti 2015

Kiskon Kirkkojärven hoitoyhdistys tilasi L-S Kalatalouskeskukselta Kirkkojärven verkkokoekalastuksen vuonna 2015. Työn tavoitteena oli selvittää kalakannan nykyinen rakenne, verrata sitä vuoden 2005 (Nyman ym. 2005) ja 2010 koekalastuksen tuloksiin (Ylönen 2010), ja antaa hoitosuosituksia järvelle. Koekalastusraportti-15 » pdf